Pinokin kissala

Pinokin kasvattajanimi on hyväksytty FIFe:ssä vuonna 1986 ja kissalan ensimmäinen pentue syntyi 1987.

Kasvatamme hyvin pienimuotoisesti siamilaisia, itämaisia ja burmia. Tällä hetkellä olemme hieman pidemmällä tauolla, koska kaikki kissamme ovat kastraatteja.

Kissala sijaitsee Helsingin Vuosaaressa.

Kissanomistajan iloja ja suruja

(13.10.2011)

Sininen burmaneito, Eve eli Pinokin Geisha Girl, täytti sunnuntaina 18.09.2011 kunnioitettavat 21-vuotta! Eve on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja siitä todisteena kuritti syntymäpäivälahjaksi saamaansa kissanminttupalloa oikein emännän tassusta!

Kissanomistajan elämään kuuluu isojen ja pienten ilojen lisäksi aina välillä myös suunnaton suru. Rakkaani Viksu eli EP Kattilan Twinkletoes (OSH a) nukkui pois sylissäni tiistaina 27.09.2011 aamuyöllä lyhyen sairauden murtamana. Mukanaan Viksu vei ison palan sydäntäni ja sen paranemiseen menee kauan aikaa... Hyvää matkaa, rakkaani, ja pidä huolta Eetusta!